Muuttolupa!

26.3.2015







Saatiin eilen Helsingin kaupungin rakennusvalvontaviraston tarkastusinsinöörin kanssa pidetyssä katselmuksessa muuttolupa taloon! Jee! Hiukan jännitti, koska ollaan tosiaan irtisanottu vuokra-asunto kuun vaihteeseen... Tämä meidän tarkastaja on tunnettu tiukkuudestaan, joten sekin jännitti, oltiinko saatu kaikki paperit, pöytäkirjat ja todistukset ajoissa hankituksi ja kuntoon. Paksu mapillinen olikin matskua tarkastajalle tutkittavaksi, se mappi tuntui kiinnostavan enemmän kuin itse talo.

Niin se vaan loppurutistus onnistui. Joka päivä töiden jälkeen ja joka ikinen viikonloppu raksalla hommissa... Lasten harrastukset, työt, kaupassakäynnit ja muu arkinen sirkus on yhtä sumua vain päässä viimeisten viikkojen ajalta. 5-vuotias kuopus joutui roikkumaan raksalla iltaisin Ipadin kanssa "jumissa", kun vanhemmat oli hommissa, aika ankeaa. Todella huono omatunto viimeisiltä viikoilta. Hankittiin terassille pallogrilli, jolla hoidettiin muutamana iltana iltaruoka sekä perheelle että talkoolaisille.

Meillä oli korvaamattomana apuna pitkäaikainen ystäväpariskunta, joka isoimpana hommanaan asensi parketin, mutta auttoi myös maalauksessa, suihkuseinien ja kylppärin kalusteiden asennuksessa ja monessa muussa asiassa. Jos Jutta ja Keni luette tätä, suurkiitos vielä tätä kautta, olemme teille ikuisessa kiitollisuudenvelassa!

Työt talolla venyivät viimeiseen iltaan saakka. Valmista ei tietenkään vielä ole, mutta riittävän valmista saatiin, niin että muuttolupa tuli! Nyt on tyytyväinen, onnellinen ja epätodellinen olo.

Muutetaan viikonloppuna. Suurin osa tavaroista on näppärästi ollut muuttolaatikossa jo vuoden verran, mutta yllättävästi sitä silti kertyy kaikkea irrallista. 

Tässä muutama sneak peak kuva meiltä tyhjästä talosta, kuvattuna nopeasti sen maagisen hetken jälkeen, kun maalintahraiset suojapahvit sai siirtää syrjään ja pääsi fiilistelemään valmiita pintoja. Lisää kuvia luvassa myöhemmin. 



32 kommenttia

  1. Paljon Onnea ! Huikean rutistuksen ootte tehnyt ja kohta pääsette nauttimaan siitä :) On se hieno fiilis!
    Meillä on myös lopullinen muutto tulevana vkonloppuna, viikon verran on joka päivä viety jotain tavaraa ja viimeistelty listoja ja ovenpieliä valmiiksi. Yllättävän paljon sitä irtotavaraa kertyi meilläkin (osa kamoista ollut muuttolaatikoissa täällä tilapäisasunnossa)mutta onneksi tuota säilytystilaa on ruhtinaallisesti. Tsempit vielä muuttoon:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onnea teillekin uudesta kodista ja muutosta! Meillä on kyllä kaikki listat laittamatta sekä mm. hartaasti odotettu sauna rakentamatta, mutta mitäpä näistä, kevättä kohti jatketaan :)

      Poista
  2. Onnea! Teidän koti näyttää ihanalta!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, onnea! Muuttotarkastus oli jotenkin tosi jännä paikka, meillä ei kyllä mappeja onneksi kovin tarkkaan tutkittu, ihan viimeisen päälle ne eivät kyllä olisi olleetkaan, mutta tarkastus meni läpi ja lopullinen muutto on edessä viikon sisällä. Varmasti helpottaa nyt, kun saatte asua samassa paikassa, missä hommia tekee. Onnea vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nimenomaan siihen ollaan tähdätty ja se helpottaa, että saadaan olla yhdessä lokaatiossa, niin paljon helpompaa lasten kanssa. Onnea teillekin muuttoluvasta ja tsemppiä muuttoon!

      Poista
  4. Onnea muuttoluvasta ja tsemppiä muuttoon! Ihan hurjassa ajassa olette puristaneet homman kasaan! :-)

    VastaaPoista
  5. Todella paljon onnea! Toivottavasti teille ei iske kauhea raksakooma, ja jaksaisit laitella kuvia vielä sitten muuton jälkeenkin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lyde! Ei auta kooman iskeä, vaikka väsyttääkin välillä ihan jumalattomasti. Kyllä ajatuksena on nyt muuttua sisustusblogiksi ja mieluusti näytänkin teille meidän ratkaisuja :)

      Poista
  6. Se on mahtava tunne, kun pääsee oman katon alle uurastuksen jälkeen. Ja ensimmäinen aamu kun saa herätä hymy huulilla sekamelskan keskellä eikä harmita ollenkaan. :) Onnea uuteen tupaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin on! Meillä meni vielä jotenkin sekaisin kesäaikaan siirtymisen myötä kellot, tuntui niinkuin olisi nukuttu melkein kellon ympäri ihan uupuneina koko perhe.

      Poista
  7. Onnea uuteen kotiin. Muistan miten mieletön ja epätodellinenkin fiilis oli kun vihdoin sai kantaa tavarat "raksalle".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Raksasta muistuttaa vielä ne silmien edessä olevat tekemättömät työt :)

      Poista
  8. Tsemppiä muuttoon ja onnea uuteen Kotiin :) Hienolta näyttää ja varmasti on tulevaisuudessa kaikinpuolin koko teidän perheelle mukavaa asumista ja hetkiä tiedossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan meidän perheen näköinen koti tulikin :)

      Poista
  9. Upea suoritus! Olitte kyllä todella nopea rakentaja perhe. On varmasti ihan voittaja olo. Onnellista elämää omassa talossa koko perhelle. Valoisin terveisin, Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! On kyllä sikäli voittajaolo, että elämässä oli paljon muutakin samaan aikaan, ihme että ollaan jaksettu ja ollaan edelleen ihan täyspäisiä. Kerron siitä ja tästä raksa-ajasta ehkä blogissa joskus tarkemmin. Valmista ei vielä ole, mutta ihan asumiskelpoista kyllä :)

      Poista
  10. Onnittelut! Valtava urakka takana, ja vain pienempi sellainen vielä edessä. Näyttää huikean upealta. Kunpa joskus pääsisin teille kameran kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilja! Muutto meinasi kyllä viedä hengen, lyhyessä ajassa niin paljon kannettavaa, järjesteltävää ja siivottavaa. Meille kyllä saa tulla kameran kanssa, sehän on ihan hauska idea, nähdä oma koti toisen silmin. Palataan siihen myöhemmin, kunhan saadaan muuttolaatikot pois pyörimästä :)

      Poista
  11. Kiitokset kiitoksista! Oli mahtavaa olla avuksi.

    VastaaPoista
  12. Onnea muuttoluvasta! Voin vain kuvitella kuinka hyvä fiilis teillä on. Ja kotinne näyttää todella kauniilta.

    VastaaPoista
  13. Onnea uuteen upeaa kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ihanan paljon kommentteja <3 !

      Poista
  14. Hienoa! Jännityksellä olen seurannut ja viimeisintä postausta odottanut jo monta viikkoa. :) Onnea uuteen kotiin, ihanat hetket teillä käsillä siellä! Wau!

    Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei kyllä millään ehtinyt laittaa juttua blogiin raksaamisen loppuvaiheessa, sen verran pitkää päivää tehtiin. Mutta nyt ollaan takaisin!

      Poista
  15. Komppaan edellisiä ja toivotan onnea :) kauniita kuvia. Muuton jälkeen tunnelma on varmaan kaoottinen, mutta antakaa itsellenne armoa :) se on nyt teidän koti, ei enää raksa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Luin kommenttisi ennen muuttoa ja tuota armollisuutta itseä kohtaan yritin pitää viikonlopun mielessä. Päivät menee niin nopeasti, ja vaikka tekee koko ajan hommia ja valmistakin tulee, silti ei koskaan ihan niin paljon kuin oli ajatellut ja toivonut. Meillä on todella kaaos, kun aika eikä rahat riittäneet kaappeihin, tavarat on pitkin lattioita ja seinustoja. Onneksi rakennutettiin kylmä käyttöullakko, sinne ollaan saatu roudattua hyvin tavaraa. Pikkuhiljaa...

      Poista