Pihaunelmia

4.2.2015

Kävin joku aika sitten Kekkilän pressitilaisuudessa, joka sai aikaan aivan kauhean puutarhakuumeen, jollaista ei ole meikäläisellä aikaisemmin ollutkaan. Eipä ole ollut kyllä taloakaan :)

Pihan laitto on tietysti kummitellut siellä takaraivossa työlistan loppupäässä, mutta kun on koko ajan kiireellisempiä asioita ratkottavana, ei pihaan tai varsinkaan sen yksityiskohtaisiin ratkaisuihin ole jäänyt ajatusenergiaa. Kun talo nyt etenee, valo kevättä kohti lisääntyy, alkaa ajatuskin vähän paremmin kulkea ja mieli virkistyä, tulee ihan eri lailla tilaa uusille ajatuksille.

Ei olla miehen kanssa mitään taitavia viherpeukaloita, vaikka edelliseen kerrostalokotiin laitettiin kyllä marjapensaita ja mansikkaa viljelylaatikkoon ja kausikukkia ruukkuihin parvekkeelle. Sato ei ollut ikään valtaisa, mutta kasvit toivat kuitenkin vihreyttä.

Helsingissä pitää olla rakennusluvassa karkea pihasuunnitelma tehtynä, sellainen silloin pääsuunnittelijan kanssa tehtiinkin. Talo rajautuu yhdeltä sivulta julkiseen tiehen ja kolmelta muulta sivulta naapuritalon pihaan ja itse tontti on vain 500 neliön kokoinen, niin eipä sille ihmeellisiä puutarhoja laitella. Suunnitelma oli todella nopea, tontille piirrettiin kaksi puuta ja pensasaita meidän ja naapurin välille.

Meidän tontille pitää tehdä lievän rinteen takia vähän pengerrystä ja rakentaa sitä kautta kulkuväyliä, osa kulkuväylistä tulee kivituhkasta, mutta haluaisimme jonkun polun isoilla simppeleillä kivilaatoilla.

Terassilla on tarkoitus viettää aikaa ja se saisi olla kivasti sisustettu ja kodikas. Pöytäryhmän lisäksi sinne toivottavasti mahtuu muutama iso simppeli betonimainen ruukku.

Jotain helppohoitoista ja hyödyllistä vihreää voisi lisäksi sitten olla mustissa viljelylaatikoissa pihalla, ehkä myös joitain valkoisia kukkia.... Pölkky-istuimia tulee oman tontin puista, niistä olenkin laittanut juttua aiemmin. Tietysti musta tyylikäs grillikin pitäisi hankkia.

Instasta jokunen ehkä ehti huomata, että olin Tukholmassa huonekalumessuilla alkuviikon, sieltä kuvia ja tunnelmia tulossa blogiin myöhemmin, kunhan saan ne käytyä läpi.



4 kommenttia

  1. Jos löydät jostain tuollaisia pitkänomaisia laattoja, huikkaa. Olen itsekin niitä kuolaillut. Voi, kun pääsisi itsekin suunnittelemaan isoa pihaa. Vaikka toki olen pienestä pihapahasestammekin onnellinen. Teidän pihastanne tulee noilla spekseillä varmasti upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo huikkaan! En ole yhtään vielä kysellyt. Minäkin olen siitä pienestä pihasta ja erityisesti terassista ihan onnellinen :)

      Poista
  2. Ihania fiiliskuvia! Kesää odotellessa! Meillä taas ongelmana "liian" iso piha, ja jos siitä laittaa kuntoon, niin mitä osaa ja kuinka paljon. Pihanlaitto on kallista puuhaa..Samoja kuvia löytyy myös mun ideakollaaseista:) Ajattelin pyytää aluksi konsultaatiokäynnin keväälle Pihavisiosta, kun lumet vain sulavat...sitä odotellessa. Mä en oo koskaan ollut puutarha/pihaihminen mutta näin vanhemmiten sekin alkaa kiinnostamaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Terhi! Iso piha ei nimenomaan ole ongelma, on helpompi! Eli on tietysti sen pohjustaminen ja uudelleen "mullittaminen" kalliimpaa, mutta ei tarvitse ostaa kalliita kasveja. Nythän on trendikästä laittaa heinää, villiä vihreää ja vaikkapa perennoja tiukasti laajoihin ryhmiin eli ison alan peittävää "tavallista" vihreää kasvillisuutta. Vaatii toki silmää ja enemmän lapioimista, mutta ei ole "ongelmallista" ;)

      Poista