Betonikylppäri

22.10.2014

Betonicin pinnoite
Dekotuote
Decosin kostean tilan pinnoitteet
Hartsi-pinnoite Belle Artista

Suurin piirtein samalla sekunnilla, vuosi sitten, kun kuulin, että olemme saaneet tontin ja meille tulee talo, sydämessä läikähti, kun tajusin, että NYT, nyt lopultakin voisi olla mahdollisuus unelmien kylppäriin. Jo 20 vuotta sitten näin erään tutun sisustusarkkitehdin tekemän kohteen, jossa oli kokonaan laastilla eli ilman laattoja tehty kylpytila ja sellaisesta olen siitä asti haaveillut itsellenikin. Niin karu, niin kaunis, niin herkkä, niin hieno! Osa tutuista kyllä jo silloin kommentoi tyyliä putkanvessaksi. Siitä en tiedä, kun en ole siellä käynyt. 

Edelliseen kotiin haaveilin monta vuotta laattojen päälle laitettavaa betonipinnoitetta, mutta se haave hukkui ruuhkavuosiin.

Valmistajia on paljon markkinoilla, kun muutkin ovat tälläisesta innostuneet, kovin käytettyjä betonipinnat kylppäreissä eivät käsittääkseni kuitenkaan oikeasti vielä ole.

Meillä ajattelin tätä pintaa ihan jokaiseen kosteaan tilaan paitsi saunaan eli saunan yhteydessä olevaan suihkutilaan ja kumpaankin wc-tilaan. Meidän tapauksessa tarvitaan joku laittamaan pinnoite ja lisäksi mies, joka tekee alle kosteussuojan, tämä pinnoite tehdään siihen päälle.

Betonikylppärin saa toteutettua monellakin tapaa. Listaan tähän kaikki yritykset ja aineet, joilla voi MÄRKÄTILOIHIN toteuttaa laastipintaa, jotka tähän mennessä tiedän.

BELLE ARTin kautta saatava kostean tilan hartsi-pinnoite oli näyttävästi esillä Tampereen asuntomessuilla messutalo Louhen saunatiloissa.

DECOSin kautta saa Mikrofloor Cement Design- ja Tadelakt-pinnotteita.

DEKOTUOTTEEN kautta saatava Perfectino Creatina-sisustuslaasti sopii hyvin myös tähän tarkoitukseen. Heillä on muutama muukin sopiva tuote.

BETONICin kautta saatava betonipinnoite sopii niin seiniin kuin lattiaan.

Seiniin saa betonipinnan usein myös samoilta firmoilta, ketkä tekevät betonilattioita, mm. Designbetonilta.

Osassa valmistajien kuvissa pinnoitteen ilme kiiltävä ja muovimainen, sellaista en meille haluaisi, vaan mieluummin mattamaisen, tai jos valmistaja suosittelee puhtaanapidon kannalta puolikiiltävän pinnan. Haluaisin myös aika tasaisen hierretyn pinnan, en kovin rouheaa enkä kuviollista.

Kuvien katselun jälkeen jalkauduin kentälle. Osalla valmistajista on vain jauhopussit showroomissa ja muutama pinta tehty malliseinälle, lopputulos jää arvailun varaan. Osalla voi käyttää Tikkurilan värikarttaa sävyn määrittämiseen, mikä on hyvä, vaikka sitten toisaalta valinnanvaraa on liikaakin. Juuri sen oikean harmaan sävyn valinta on vain itsestä kiinni :) Osalla ei ole mitään konkreettista näytettävää, pitää vain osata luottaa, että lopputulos on mieluinen.

Ehkä tässä kohtaa voisi puhua, että työstän yhtä sisustushaavetta todeksi. Betonipinnoite-laasti-tyyppinen pinta kylpytiloihin on myös vastaavanlainen sisustajan, ei niinkään perus-rakentajan valinta kuin tuo edellisen postauksen takka. Toivotaan myös, ettei maaginen kirjainkolmikko VTT iskeydy tähän haaveeseen...


9 kommenttia

  1. Ai vitsit, että on jännittävä idea! Jään mielenkiinnolla seuraamaan mihin valmistajaan päädyt ja kuinka lattia käytännössä toteutetaan. Joku aavistuksen karkea mattapintahan olisi aika kiva, eikä varmaankaan kovin liukas. Toki niinkuin sanoit, niin puhtaanapitoon tuo pinta vaikuttaa aika paljon.

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että seuraat, kerron kyllä sitten. Samalla aineella tulisi sekä lattia että seinät :)

    VastaaPoista
  3. Hehee, tätäkin me mietittiin, mutta päädyttiin kuitenkin laatoitukseen. Osittain siksi, että meillä on alakerran lattia muuten betonia, Lattiamiehen tekemä elämyslattia+. Värinä on Titanio, ihan vaalean harmaa ja sama kuin Musta Ovi -blogissa. Pinta on mattalakattu. Sitä voipi tulla jossain vaiheessa katsomaan, tosin nyt on visusti piilotettu pahveilla maalaustöiden ajaksi. Värin valinta on tosiaan aika vaikeaa, mekin päätettiin se vain pikkuriikkisen näytepalasen perusteella. Betonikylppäristä tulee varmasti ihana, ja luulisi että myös käytännöllinen, kun ei ole sitten niitä saumoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvelinkin :) Tuleekohan meille samanlaiset sohvatkin :) Tuon Lattiamiehen kanssa olen jutellut monet puhelut ja saattaapi olla, että tulee tekemään meillekin...

      Poista
  4. Listasta puuttuu ainakin Suomen Betonileimasin http://www.sbl.fi/

    VastaaPoista
  5. Betonipinnoite kiinnostaa monia. Just ongelma on se, että referenssejä on nähtävillä melko vähän varsinkaan isolla pinnalla. Itse päätin sävyn (meillä tehtiin betonilattia alakertaan kokonaisuudessaan/remontti, rintamamiestalo) myös pienen mallipalan avulla. Kolmessa kerroksessa vielä muutin väripastojen suhteita, koska ainetta oli mulla tekemisvaiheessa tarpeeksi. Lattia oli siis kahden värin sekoitus, harmaan ja beigen. Kph, wc ja hkk seinät tulivat yksivärisellä harmaalla. Lopputulokseen vaikuttaa huomattavasti myös tekijän ammattitaito ja kädenjälki. Jokainen pintahan on uniikki! Myös hiomiskerroksilla on merkitystä, hiotaanko vai ei, kuinka karhealla jne. mattalatta vai kiiltävä..Me tehtiin Betonicin materiaalilla. Jos saan linkata omakohtaisia kokemuksia aiheesta blogissani:

    http://www.lily.fi/blogit/punainen-remonttitupa/nain-tehtiin-betonilattia

    http://www.lily.fi/blogit/punainen-remonttitupa/lattian-tekoon-valmistautuminen

    http://www.lily.fi/blogit/punainen-remonttitupa/mika-betonilattia

    http://www.lily.fi/blogit/punainen-remonttitupa/lattiatunnelmissa

    http://www.lily.fi/blogit/punainen-remonttitupa/lapsiperheelle-lattia

    VastaaPoista
  6. Mahtavaa! Meillä samansuuntaisia ajatuksia tulevaan kotiin. Keittiön tasot olen jo päättänyt ja ne tulee ehdottomasti betonista/betonipinnoitteesta. Myös vessan lattia mahdollisesti.

    Betonic on ainoa firma, johon olen toistaiseksi tutustunut, mutta täytyypä kurkata myös nuo muut linkkaamasi. Jään lueskelemaan blogianne ja mielenkiinnolla jään odottamaan mihin te päädytte.

    VastaaPoista
  7. Betonitasot keittiössä on kyllä hienot! Isoja eroja on noissa pinnoitteissa, sekä hinnoissa että asennuksissa. Pistän juttua myöhemmin kyllä tulemaan :)

    VastaaPoista